— Mutta, huudahti vuorostaan Bonacieux, minun täytyy sanoa teille, herra komisarjus, ett'ei tässä ole hetkeäkään epäilemistä. Herra d'Artagnan on minun hyyryläiseni ja siis, vaikka hän ei ole maksanut minulle vuokraani, ja juuri sen vuoksi, minun täytyy hänet tuntea. Herra d'Artagnan on nuori mies, tuskin yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen vanha, ja tämä herra on vähintään kolmenkymmenen. Herra d'Artagnan on herra Desessarts'in väkeä, ja tämä herra on herra de Tréville'n muskettisotureita: katsokaa univormua, herra komisarjus, katsokaa univormua.
— Se on totta, mutisi komisarjus; se on saakelin totta.
Samassa hetkessä ovi aukeni äkkiä ja sanansaattaja, erään Bastiljin portinvartijan saattamana toi kirjeen komisarjukselle.
— Oh! tuo onneton vaimo! huudahti komisarjus.
— Kuinka? mitä sanotte? kenestä puhutte? Ette suinkaan minun vaimostani, toivoakseni.
— Päinvastoin, juuri hänestä. Asianne on mainio, onpa tosiaan!
— Oh! vai niin! huudahti kauppias kiukustuen, suokaa minulle se huvi, hyvä herra, että saan tietää, kuinka minun asiani siitä voipi paheta, mitä vaimoni tekee minun vankeudessa ollessani!
— Kyllä, koska hänen tekonsa on seuraus teidän keskinäisestä tuumastanne; pirullinen tuuma!
— Minä vannon, herra komisarjus, että te olette mitä syvimmässä erhetyksessä, että minä en tiedä tuon taivaallista kaikesta siitä, mitä vaimoni on mahtanut tehdä, että minä olen kokonaan vieras siihen mitä hän on tehnyt ja että, jos hän on tehnyt tyhmyyksiä, minä kiellän, hylkään, kiroan hänet.
— No niin, sanoi Athos komisarjukselle, jos te ette tarvitse minua enää täällä, lähettäkää minut jonnekin muuanne, tuo teidän herra Bonacieux on sangen ikävystyttävä.