Sama upseeri ilmestyi.
— Tuokaa vanki sisään, sanoi kardinaali.
Bonacieux mestari tuotiin uudestaan sisään ja kardinaalin viitattua poistui upseeri.
— Te olette minua pettäneet, sanoi kardinaali ankarasti.
— Minä, huusi Bonacieux, minäkö pettänyt Teidän ylhäisyyttänne!
— Kun vaimonne kävi taloissa Vaugirard'in ja La Harpe'n kadun varrella, ei hän käynyt palttinakauppiasten luona.
— Herra siunatkoon, missäs hän sitten kävi?
— Hän kävi herttuatar de Chevreuse'n ja herttua Buckingham'in luona.
— Aivan niin, sanoi Bonacieux, keräillen kaikki muistonsa kokoon, aivan niin se olikin, Teidän ylhäisyytenne on oikeassa. Minä lausuin useampia kertoja vaimolleni, että on vallan kummastuttavaa, että palttinakauppiaat asuvat semmoisissa taloissa, taloissa, joissa ei ollut mitään kylttiä, ja joka kerta rupesi vaimoni nauramaan. Ah, armollinen herra, jatkoi Bonacieux, heittäytyen polvilleen Hänen ylhäisyytensä jalkoihin, ah! te varmaan olettekin kardinaali, tuo suuri kardinaali, jonka neroa koko maailma kunnioittaa.
Niin vähäpätöinen kuin noin alhaisen olennon kuin Bonacieux'in ylistys kardinaalin mielestä olikin, nautti hän siitä kuitenkin hetkisen; sitten melkein yht'äkkiä, juurikuin uusi ajatus olisi hänen päähänsä pälkähtänyt, hymy lensi hänen huulillensa, ja hän tarttui kauppiasta käteen, sanoen: