— Nouskaa ylös, ystäväni, te olette kunnon mies.
— Kardinaali on koskettanut minua käteen! minä olen saanut koskettaa tuon suuren miehen kättä! huusi Bonacieux; tuo suuri mies nimittää minua ystäväkseen!
— Niin, ystäväni; niin! sanoi kardinaali isällisellä äänellä, jota hän toisinaan tiesi käyttää, mutta joka saattoi pettää vaan niitä, jotka eivät häntä tunteneet; ja koska teitä on syyttömästi epäilty, tarvitsette te korvauksen: kas tässä, ottakaa tämä pussi, jossa on sata pistole'a, ja antakaa minulle anteeksi.
— Minäkö teille anteeksi, armollinen herra! sanoi Bonacieux eperoiden ottaa pussia, peljäten kaiketikkin tuon tarjouksen olevan vaan pilkkaa. Olihan teillä vapaus ottaa minut kiini, onhan teillä vapaus minua kidututtaa, onhan teillä vapaus minut hirtättää: te olette herra, eikä minulla ole sanan sijaa. Teille antaa anteeksi, armollinen herra! Ettehän toki ajattele semmoisia?
— Ah, rakas herra Bonacieux! te osoitatte jalomielisyyttä, sen näen, ja minä kiitän teitä siitä. Siis, otattehan pussin ja menette pois olematta kovin pahoillanne?
— Minä menen ihastuksissani, armollinen herra.
— Hyvästi siis, tai paremmin, hyvästi näkemään asti, sillä minä toivon, että me kohtaamme vastakin toisiamme.
— Jos te armollinen herra, vaan suvaitsette, ja minä olen aina Teidän ylhäisyytenne käskettävänä.
— Se on tapahtuva usein, olkaa huoleti, sillä minua suuresti viehättää puheleminen teidän kanssanne.
— Oh, armollinen herra!