Kuningas, varsin hyvillään tuosta, tiedusti, oliko kardinaali vielä Louvressa. Hänelle ilmoitettiin, että Hänen ylhäisyytensä oli odottamassa työhuoneessa Hänen Majesteettinsa käskyjä.
Kuningas meni suoraa päätä hänen luoksensa.
— Kas tässä, herttua, sanoi hän, te olitte oikeassa, minä olin väärässä; koko vehkeileminen on valtiollista, eikä tässä kirjeessä ole mitään kysymystä rakkaudesta. Sen sijaan on siinä sangen paljo kysymystä teistä.
Kardinaali otti kirjeen ja luki sen mitä suurimmalla tarkkuudella; päästyänsä loppuun, luki hän sen vielä toiseen kertaan.
— No niin, sanoi hän, Teidän Majesteettinne näkee, mihin saakka viholliseni menevät: teillä on niskassa kaksi sotaa, ell'ette erota minua. Totta puhuen, Teidän sijassanne minä välttäisin noin voimakkaita hyökkääjiä, ja minä puolestani olisin tosionnellinen päästyäni erilleni asiain menosta.
— Mitä sanottekaan, herttua?
Minä sanon, armollisin herra, että minun terveyteni menee näissä lakkaamattomissa taisteluissa ja ijät kaiket kestävissä töissä. Minä sanon, että on varsin uskottavaa, ett'en minä ole kestävä La Rochelle'n piirityksen rasitusta, ja että olisi paljo parempi, jos nimittäisitte niihin toimiin joko herra de Condé'n, tai herra de Bassompierre'n tai kenen urhoollisen miehen tahansa, jolla sodankäynti on varsinaisena toimialana, ettekä minua, joka olen kirkon miehiä ja jota lakkaamatta vedetään pois kutsumuksestani ja pannaan semmoisiin toimiin, joihin ei minulla ole vähintäkään halua. Teillä olisi paljoa suurempi menestys sisäasioissa, armollisin herra, enkä epäile, että olisitte paljoa suurempi ulkoasioissa.
— Herra herttua, sanoi kuningas, minä ymmärrän teitä, olkaa huoleti; kaikki nuo, joita kirjeessä on mainittu, ovat saavat ansaitun rangaistuksensa, ja kuningatar myös.
— Mitä sanottekaan, armollisin herra? Jumala varjelkoon kuningatarta saamasta minun tähteni mitään ikävyyksiä! hän on aina pitänyt minua vihollisenansa, vaikka Teidän Majesteettinne voisi kyllä todistaa, että minä lämpimästi olen alati hänen puoltansa pitänyt, yksin Teitä itseännekin vastaan. Oh! jos hän pettäisi Teidän Majesteettianne kunnianne suhteen, se olisi toista, ja silloin olisin ensimmäinen sanomaan: "Armo pois, ei mitään armoa rikoksellista kohtaan!" Onneksi ei asian laita ole semmoinen, ja onhan Teidän Majesteettinne saanut siitä uuden todisteen.
— Se on totta, herra kardinaali, sanoi kuningas, ja te olitte oikeassa niinkuin aina; mutta kuningatar ansaitsee sittenkin kaiken minun vihani.