— Mitäs sillä väliä, sinä vältät ne!
— Kuuleppas nyt, vaimoseni, kuuleppas nyt, sanoi kauppias päättävästi, minä kieltäydyn: vehkeet minua peloittavat. Minä olen nähnyt Bastiljin. Brrr! se on kauhea tuo Bastilji! Ei muuta kuin vaan ajattelen sitä, niin jo pöyristyttää. Minua uhattiin kiduttaa. Tiedätkö, mitä kiduttaminen on? Puukiiloilla puristetaan jalkoja siksi kunnes luut musertuvat! Ei, se on kerralla sanottu, en lähde. Ja, saakeli vieköön, miks'et itse lähde tuolle matkalle? sillä, toden totta, luulenpa olleeni tähän asti erhetyksissä sinusta: minä luulen, että oletkin mies, ja vieläpä niitä kaikista hurjapäisimpiä!
— Ja sinä taas, sinä olet nainen, kurja, pöllöpäinen, tyhmistynyt nainen. Ah, sinä pelkäät! No niin, ell'et sinä tahdo paikalla lähteä, toimitan sinut kiini kuningattaren käskystä ja hankin sinut Bastiljiin, jota sinä niin pelkäät.
Bonacieux vaipui syviin ajatuksiin; hän punnitsi kallossansa kahta vihaa, kardinaalin ja kuningattaren: kardinaalin viha painoi suunnattoman paljo enemmän.
— Toimita vaan kiini minut kuningattaren käskystä, sanoi hän, niin minä valitan Hänen ylhäisyydellensä.
Vihdoin viimein huomasi rouva Bonacieux menneensä liian kauvas, ja hämmästyi että oli niin kovin pitkälle mennyt. Hän katseli hetkisen kauhistuksella tuota tyhmää naamaa, jossa kuvastui voittamaton itsepintaisuus, niinkuin tavallista hupsuilla, jotka pelkäävät.
— No niin, olkoon! sanoi hän. Ehkäpä sinä perältäkin olet oikeassa: mies ymmärtää politiikkaa paremmin kuin nainen, varsinkin sinä, Bonacieux, joka olet puhunut kardinaalin kanssa. Mutta kumminkin on varsin kovaa, lisäsi hän, että minun oma mieheni, jonka ystävyyteen minun olisi pitänyt voida luottaa, kohtelee minua niin tylysti, eikä noudata minun mielitekoani.
— Sentähden, että sinun mielitekosi saattavat mennä liian kauvaksi, vastasi Bonacieux riemullisena, ja minä epäilen niitä.
— Minä jätän siis asian siksensä, sanoi nuori vaimo huoaten, olkoon sitten, elkäämmekä puhuko siitä enää.
— Jos sinä edes sanoisit minulle, mille asialle minun pitäisi Lontoosen mennä, jatkoi Bonacieux, muistaen, vaikka liian myöhään, että Rochefort oli käskenyt hänen koettaa päästä perille kaikista vaimonsa salaisuuksista.