— Sitä on sinun tarpeeton tietää, sanoi nuori vaimo, jota vaistonomainen epäluulo peräytti: se oli vaan erästä joutavanpäiväistä, jommoista naisten on tapa haluta, eräs ostos, jossa olisit voinut paljon voittaa.
Mutta kuta enemmän nuori vaimo esteli, sitä enemmän rupesi Bonacieux ajattelemaan että tuo salaisuus, jota hän ei tahtonut sanoa, mahtoi olla hyvin tärkeä. Hän päätti sen vuoksi paikalla kiiruhtaa kreivi Rochefort'in luokse, ilmoittamaan että kuningatar haki lähettilästä Lontoosen.
— Suo anteeksi, että minun täytyy sinut jättää, rakas eukkoni, sanoi hän; mutta kun en tiennyt sinun tulevan minua tervehtimään, olin päättänyt kohdata erästä ystävää juuri tähän aikaan; minä tulen paikalla takaisin, ja jos tahdot odottaa minua vaikkapa vaan puoli minuuttia, että vaan suoriudun tuosta ystävästäni, niin palaan sinua noutamaan ja, kun alkaa jo olla näin myöhäistä, saattamaan sinua Louvreen.
— Kiitos vaan, herraseni, vastasi rouva Bonacieux: koska sinulla ei ollut kylliksi rohkeutta olemaan minulle miksikään hyödyksi, palaan minä kyllä yksinkin Louvreen.
— Niinkuin tahdot, vastasi entinen kauppias. Tapaanko sinua taas kohdakkoin?
— Kyllä kaiketi, toivoakseni ensi viikolla saan toimeltani vähän lomaa, ja silloin tulen tänne laittamaan järjestykseen asioita, jotka mahtavat olla jokseenkin sotkeuksissa.
— Hyvä; minä odotan sinua. Ethän ole pahastuksissasi minuun?
— Minäkö! en laisinkaan.
— Kohta siis tapaamme taas?
— Aivan kohta.