— Mikä asia se on? kysyi Aramis.
— Sen saat kerta maailmassa tietää, Aramis; mutta tällä erää täytyy minun olla yhtä salaperäinen kuin tuo tohtorin sisarentytär.
Aramis hymyili, sillä hänelle muistui tuosta mieleen se tarina, jonka hän eräänä iltana oli ystävillensä kertonut.
— No niin, koska hän on lähtenyt Pariisista ja sinä, d'Artagnan, olet varma asiasta, ei minua enää mikään kiinitä täällä, ja olen siis valmis sinua seuraamaan. Minne sinä sanot meidän lähtevän?...
— Athoksen luokse ensinkin, ja jos tahdot tulla niin tule pian, sillä me olemme jo paljon hukanneet aikaa. Mutta kesken puheen, sano Bazin'ille myös.
— Tuleeko Bazin myös? kysyi Aramis.
— Ehkäpä. Kaikessa tapauksessa on hyvä että hän seuraa meitä ainakin Athoksen luokse nyt.
Aramis kutsui Bazin'in puheillensa, ja käskettyänsä hänen tulla tapaamaan häntä Athoksen luota, lausui hän: menkäämme nyt! jolloin hän otti vaippansa, miekkansa ja kolme pistooliansa, avattuaan turhaan kolmea neljää laatikkoa, katsoaksensa olisiko minne sattunut eksymään joku rahan nimellinen. Mutta kun hän oli havainnut kaikki hakemiset tarpeettomiksi, seurasi hän d'Artagnan'ia, mietiskellen itsekseen, kuinka tuo henkivartijakokelas saattoi tietää yhtä hyvin kuin hän, kuka tuo nuori nainen oli, jolle hän oli luovuttanut asuntonsa, ja paremmin kuin hän, minne sama nuori nainen oli joutunut.
Vasta ulos tullessa Aramis laski kätensä d'Artagnan'in käsivarteen, silmäsi häntä terävästi ja virkkoi:
— Ethän kai liene puhunut kellenkään tuosta naisesta?