— Silloinpa minulla vasta onkin ajattelemista, sillä minä olen todella onnellinen.
— Ei vielä, odottakaahan toki, sanoittehan: tänä iltana?
— Niin kyllä, vaan ilta tulee, Jumalan kiitos, ja ehkäpä te odotatte sitä yhtä maltittomasti kuin minä. Ehkäpä tänä iltana rouva Bonacieux tulee tervehtimään aviollista kotiansa.
— Rouva Bonacieux ei ole vapaa tänä iltana, vastasi painavasti puolisonsa; häntä pidättää palveluksensa Louvressa.
— Sitä pahempi teille, hyvä isäntä, sitä pahempi kun minä olen onnellinen, minä, joka tahtoisin koko maailman olemaan samoin, mutta näyttää siltä kuin se ei olisi mahdollista.
Ja nuori mies poistui nauraen kohtikulkkua tuolle pilapuheellensa, jonka sisällyksen, niinkuin hän luuli, hän yksin ymmärsi.
— Toivotan paljon hauskuutta! vastasi Bonacieux haudankolkolla äänellä.
Mutta d'Artagnan oli liian kaukana kuullaksensa sitä, ja jos hän olisi kuullutkin, ei hän siinä riemullisessa mielentilassa, missä hän oli, olisi varmaankaan sitä älynnyt.
Hän suuntasi askeleensa herra de Tréville'n hotelliin; hänen eilinen käyntinsä, niinkuin muistetaan, oli ollut sangen lyhyt ja vaillinainen.
Hän tapasi herra de Tréville'n peräti hyvillä mielin. Kuningas ja kuningatar olivat olleet herttaisia häntä kohtaan tanssipidoissa. Tosin kardinaali oli ollut erinomaisen ilkeä.