Kello yhden aikaan aamua oli hän lähtenyt pois, ollen muka pahoin voipa. Mutta Heidän Majesteettinsa olivat tulleet Louvreen vasta kello kuuden aikaan.
— Ja nyt, sanoi herra de Tréville hiljentäen ääntänsä ja kurkistellen huoneen joka soppeen nähdäksensä olivatko yksin; ja nyt puhukaamme teistä, nuori ystäväni: sillä silminnähtävästi teidän onnellinen palauksenne oli jonakin syynä kuninkaan iloon, kuningattaren voittoriemuun ja Hänen ylhäisyytensä masennukseen. Nyt on vaan teidän oleminen hyvin varoillanne.
— Mitä onkaan minulla pelättävää, vastasi d'Artagnan, niinkauvan kuin minulla on onni iloita Heidän Majesteettiensa suosiosta?
— Kaikkea, uskokaa minua. Kardinaali ei ole mies joka unhottaa hänelle tehdyn tepposen, niinkauvan kun hän ei ole suorittanut tiliä tepposentekijän kanssa, ja tepposentekijä näyttää olevan eräs gaskonjalainen, minun tuttaviani.
— Luuletteko kardinaalin olevan yhtä kaukana tiedoissaan kuin te, ja tietävän minun käyneen Lontoossa?
— Peijakas! te käyneet Lontoossa! Lontoostako siis olette tuoneet tuon kauniin timantin, joka välkkyy sormessanne? Olkaa varoillanne, rakas d'Artagnan, vihollisen lahja ei tuota onnea; eikös siitä ole latinalainen värssykin ... malttakaas...
— Epäilemättä, vastasi d'Artagnan, joka ei ollut koskaan saanut päähänsä ensimäistä sääntöäkään latinan alkeista ja joka tietämättömyydellänsä oli saattanut opettajansa epätoivoon; niin, epäilemättä, kyllähän semmoinen on.
— Onpa varmaan, sanoi herra de Tréville, joka oli vähän kirjamiehiä, ja herra de Benserade lausui sen minulle äskettäin ... malttakaas ... jahah, tämmöinen se on:
Timeo Danaos et dona ferentes.
Joka on niinpaljo kuin: "Pelkää vihollista, joka sinulle lahjoja antaa."