XXV.
Porthos.
Sen sijaan että olisi mennyt suoraan kotiinsa, d'Artagnan laskeutui satulasta herra de Tréville'n portilla ja nousi joutuisasti portaita ylös. Tällä kertaa oli hän päättänyt kertoa hänelle kaikki mitä oli tapahtunut. Epäilemättä antaisi hän hänelle hyviä neuvoja tässä asiassa; ja kun hän näki kuningatarta melkein joka päivä, voisi hän ehkä saada Hänen Majesteetiltansa urkituksi jotakin tietoa tuosta naisraukasta, jolle varmaankin aiottiin maksaa hänen alttiutensa kuningatarta kohtaan.
Herra de Tréville kuunteli nuoren miehen kertomusta vakavuudella, joka osoitti hänen näkevän tuossa tapauksessa muuta kuin rakkaudenseikkailua; ja kun d'Artagnan oli lopettanut, lausui hän:
— Hm! kaikessa tuossa tuntuu Hänen ylhäisyytensä jo penikulman päästä.
— Mitäs on tekeminen? kysyi d'Artagnan.
— Ei mitään, ei kerrassaan mitään tällä erää muuta kuin lähtekää Pariisista, niinkuin jo teille sanoin, niin pian kuin mahdollista. Minä tapaan kuningatarta ja kerron hänelle tuon naisraukan katoamisen, jota hän varmaankaan ei tiedä; se antaa hänelle johtoa, niin että palattuanne ehkä voin teille ilmoittaa hyviä uutisia. Luottakaa minuun vaan.
D'Artagnan tiesi että herra de Tréville, vaikka gaskonjalainen, ei tavallisesti luvannut mitään, vaan kun hän sattumalta mitä lupasi, täytti hän sen paljon suuremmassa määrässä kuin oli luvannut. D'Artagnan kumarsi siis jäähyväisiksi, täynnä kiitollisuutta sekä menneistä että tulevista, ja tuo oiva kapteeni, joka puolestaan osoitti suurta mieltymystä noin rohkeaan ja lujaluontoiseen mieheen, puristi hänen kättänsä toivottaen hänelle onnellista matkaa.
Päättäneenä heti tehdä herra de Tréville'n neuvojen mukaan, d'Artagnan suuntasi kulkunsa Fossoyeurs'in kadulle säälimään matkatarpeitansa kuntoon. Kotiansa lähestyissään näki hän herra Bonacieux'in aamupuvussaan seisovan portillansa. Kaikki, mitä varovainen Planchet eilen oli hänelle puhunut hänen talonisäntänsä pahaa ennustavasta ulkomuodosta, johtui nyt hänen mieleensä, ja hän katseli Bonacieux'iä tarkemmasti kuin koskaan ennen. Ja todella, paitsi tuota kellahtavaa ja kivuliasta kalpeutta, joka näyttää sappea sekoittuneen vereen ja joka muutoin saattoi olla satunnaistakin, d'Artagnan havaitsi jonkunmoista kavalaa vilppiä hänen tavallisissa muotonsa piirteissä. Konna ei naura samalla tavoin kun kunnon ihminen, tekopyhä ei itke samallaisia kyyneliä kuin rehellinen ihminen. Kaikki vilpillisyys on naamio, ja olkoon se laitettu kuinka hyvin tahansa, aina se kuitenkin tarkalle katselijalle jättää tilaisuuden nähdä vähän itse muotoakin.
D'Artagnan'ista näytti siis, että Bonacienx'illä oli naamio, ja vieläpä mitä ilkein.