— Minne hän on mennyt? kysyi sitten herra de Cavois.
— Champagne'n Troyes'iin, vastasin minä.
— Ja milloin hän meni?
— Eilen illalla.
— Planchet, ystäväni, keskeytti d'Artagnan, sinä olet toden totta kallisarvoinen mies.
— Nähkääs herrani, minä ajattelin että jos te tahdotte tavata herra de Cavois'ia, on kyllä aika sittenkin peruuttaa minun ilmoitukseni sanomalla ett'ette olleetkaan poissa; minä jään siinä tapauksessa valhettelijaksi, ja kun minä en ole mikään aatelismies, niin saanhan minä valhetella.
— Ole huoleti, Planchet, et sinä saa valhettelijan mainetta: me lähdemme neljännestunnin perästä.
— Juuri sen neuvon aivon teille antaa, herrani; ja tahtomatta olla liian utelias, minne lähdemme?
— No peijakas! juuri vastahakaan kuin minne sanoit minun menneen. Muutoin, eiköhän sinulla ole yhtä kiire saada tietoja Grimaud'ista, Mousqueton'ista ja Bazin'ista kuin minulla Athoksesta, Porthoksesta ja Aramiksesta!
— Kyllä, herrani, sanoi Planchet, ja minä lähden milloin tahdotte; maaseudun ilma sopii meille luullakseni tällä erää paremmin kuin Pariisin. Sen vuoksi...