— Sen vuoksi laita matkalaukku järjestykseensä ja lähtekäämme; minä lähden ennakolta, taskussa-käsin, ett'ei meitä epäiltäisi vähääkään. Sinä yhdyt minuun henkivartijahotellissa. Mutta kesken puheen, Planchet, minä luulen olevasi oikeassa tuon meidän isäntämme suhteen, ja että hän varmaan on aika veijari.
— Ah! uskokaa minua, herra, kun minä mitä sanon; minä olen fysionomisti.
D'Artagnan meni edeltäkäsin, suostumuksen mukaan; ja ett'ei hänen tarvitsisi soimata itseänsä, kävi hän vielä kerran viimeisen ystäväinsä asunnoissa: heistä ei ollut mitään tietoja tullut; ainoastaan eräs sulohajuinen, kauniilla, sujuvalla päällekirjoituksella varustettu kirje oli tullut Aramikselle. D'Artagnan otti sen saattaaksensa perille. Kymmenen minuutin perästä Planchet yhtyi häneen henkivartijahotellin tallissa. D'Artagnan oli ajan voitoksi jo satuloinut hevosensa.
— Hyvä, sanoi hän Planchet'ille, kun tämä oli köyttänyt matkalaukun satulaan kiini; mutta satuloitse nyt vielä nuokin kolme, niin lähdemme.
— Luuletteko meidän pääsevän nopeammin, jos meillä on kaksi hevosta kumpaisellakin? kysyi Planchet pilalla.
— En, herra pilkkakirves, vastasi d'Artagnan, mutta neljällä hevosellamme voimme tuoda kotiin kolme ystäväämme, jos vaan löydämme ne vielä hengissä.
— Joka olisi suuri onnenkohtaus, vastasi Planchet.
— Olisippa kylläkin, sanoi d'Artagnan, nousten hevosensa selkään.
Ja he lähtivät nyt henkivartijahotellista, eroten kumpikin eri päällensä katua, toisen kun oli lähteminen kaupungista La Villette'n ja toisen taas Montmartre'n tulliportin kautta, yhtyäksensä sitten Saint-Denis'in toisella puolen; tämä sotatemppu, kumpaisenkin puolelta yhtä täsmällisesti suoritettuna, menestyi erinomaisesti. D'Artagnan ja Planchet saapuivat yht'aikaa edeltä sovittuun määräpaikkaan.
Planchet oli, se täytyy tässä sanoa, rohkeampi päivällä kuin yöllä.