— Elkää peljätkö, hän ei ole niin kauhea kuin hän näyttää.
Näin sanoen nousi d'Artagnan portaita, jättäen isännän vähän levollisemmaksi noista kahdesta asiasta, joista hän näkyi pitävän paljon, nimittäin saamisestaan ja hengestään.
Toisessa kerrassa oli käytävän näkyvimmälle ovelle vedetty musteella suunnattoman suuri ykkönen; d'Artagnan kolkutti ovelle ja saatuaan sisäpuolelta pääsyluvan, astui hän sisään.
Porthos oli pitkällään ja pelasi lansnehtia Mousqueton'in kanssa, pitääksensä pelitaitoansa vireillä; mutta lieden äärellä kääntelihe peltopyy paistinkoukussa ja suuren uunin kahdessa kulmassa kiehui kolmijaloillaan kaksi varsikattilaa, joista levisi kaniinikeiton ja kalasotkun miellyttävä haju. Sitä paitsi oli kaapin päällä ja pöydällä koko joukko tyhjiä pulloja.
Nähdessään ystävänsä, Porthos huudahti ilosta; ja Mousqueton, nousten kunnioittavasti seisovilleen, jätti hänelle istuimensa ja lähti tarkastamaan kattiloitansa, joita hän näkyi erityisellä huolella hoitelevan.
— Oh, peeveli, sinäkö se olet, sanoi Porthos, tervetultua, ja suo anteeksi, ett'en käy sinulle vastaan. Mutta, lisäsi hän silmäten d'Artagnan'ia vähän levottomasti, tiedätkö mitä minulle on tapahtunut?
— En.
— Eikö isäntä ole mitään kertonut.
— Minä kysyin vaan sinua ja tulin oikopäätä tänne.
Porthos hengitti vapaammin.