— Ja mitä sinulle sitten on tapahtunut, Porthos veikkonen? kysyi d'Artagnan.
— No niin, hyökätessäni vastustajani kimppuun, jolle olin antanut jo kolme miekanpistoa ja aioin antaa neljännen, löin jalkani kiveen ja niukahdutin polveni.
— Todella?
— Kunniani kautta! Se oli onneksi tuolle konnalle, sillä minä en olisi heittänyt häntä ennenkuin hän olisi kaatunut kuolleena tantereelle, sen vakuutan.
— No kuinkas hänelle kävi?
— Oh, sitä en tiedä; hän sai kyllikseen, ja meni matkaansa pyytämättä enempää; mutta d'Artagnan, kuinkas sinulle onnistui?
— Ja tuo niukahdus, jatkoi d'Artagnan, se se siis pidättää sinua vuoteen omana?
— Niin, Jumala nähköön, ei mikään muu; mutta muutaman päivän perästä olen taas jaloillani.
— Miksikä et ole kuljetuttanut itseäsi Pariisiin? Täällähän sinulla on kauhean ikävä.
— Niin olikin aikomukseni; vaan, veikkoseni, minun täytyy tunnustaa sinulle eräs asia.