— Hän hankkii, se on totta, mutta hän ei tiedä että hänellä on se kunnia.
— Selittäkää, Mousqueton, teidän puheenne on täynnä opettavaista.
— Asian laita on tämmöinen, herra. Kohtalo saattoi minut ulkomatkoillani tutustumaan espanjalaiseen, joka oli nähnyt monta maata, niiden joukossa myöskin Ameriikan.
— Mitä yhteyttä Ameriikalla saattaa olla noiden pullojen kanssa, joita seisoo tuolla kaapin päällä ja pöydällä.
— Malttakaahan, herra, kaikki tulee vuorollansa.
— Aivan oikein, Mousqueton; minä odotan kärsivällisesti ja kuuntelen.
— Espanjalaisella oli palveluksessaan lakeija, joka oli hänen mukanansa Meksikkomatkalla. Tuo lakeija oli minun kotipuolelaisiani, niin että me tulimme pian tuttaviksi, kun luonteemme olivat suuresti yhdenlaatuiset. Me rakastimme kumpikin metsästystä ennen kaikkea, ja hän kertoi minulle kuinka maanasukkaat pampas-kentällä pyytävät tiikereitä ja härkiä tavallisilla surmansilmukoilla, joita he heittävät noiden hirmuisten eläinten kaulaan. Alussa en tahtonut uskoa voitavan saavuttaa semmoista taitavuutta, että parin kolmenkymmenen jalan päästä saattaisi heittää köydenpään mihin tahtoo; mutta kun näin siitä selvän todistuksen, täytyihän minun uskoa kertomuksen todenperäisyys. Ystäväni asetti pullon kolmenkymmenen askeleen päähän ja joka kerta osui hän silmukan pullon kaulaan. Minä rupesin harjoittelemaan ja kun luonto on lahjoittanut minulle jonkunmoista taipumusta, heitän minä tätä nykyä lasso 'a yhtä hyvin kuin kuka tahansa tässä maailmassa. No niin, ymmärrättekö jo? Isännällämme on sangen hyvin varustettu kellari, jonka avainta hän ei jätä huostastaan; mutta kellarissa on ilmareikä. No niin, tuon ilmareijän kautta heitän minä lassoni, ja kun minulla on tiedossa, missä hyvä nurkka on, vetelen minä sieltä. Siitä näette nyt, herrani, missä yhteydessä Ameriikka ja nuo viinipullot ovat keskenään. Mutta tahdotteko nyt maistaa viinejämme ja sanoa suoraan mitä niistä ajattelette?
— Kiitos, ystäväni, kiitos; valitettavasti olen juuri syönyt aamiaisen.
— No niin, sanoi Porthos, pane ruoka pöytään, Mousqueton, ja sill'aikaa kuin me syömme aamiaista, on d'Artagnan meille kertova vaiheistaan niinä kymmenenä päivänä, jotka ovat kuluneet siitä saakka kun hän jätti meidät.
— Aivan mielelläni, sanoi d'Artagnan.