— Hänellä on, herraseni, todellakin vieraita, ja oikein kunnianarvoisia.
— No ketä sitten?
— Montdidier'in kirkkoherra ja jesuittain ylipappi Amiens'ista.
— Jumalani! huudahti d'Artagnan, onko poika-parka kovin huonona?
— Ei, herraseni, päinvastoin; mutta sairautensa aikana on armo kohdannut häntä, ja hän on päättänyt mennä hengelliseen säätyyn.
— Se on totta, sanoi d'Artagnan, en muistanutkaan, että hän on muskettisoturina vaan väliaikaisesti.
— Tahtooko herra vaan kaiken mokomin häntä tavata?
— Nyt minä vasta oikein tahdonkin.
— No niin, nouskaa sitten vaan portaita tuolla oikealla puolen pihaa, toiseen kertaan, numero viiteen.
D'Artagnan kiiruhti ilmoitettuun suuntaan ja kohtasi siellä ulkoportaat, jommoisia vieläkin nähdään vanhojen ravintolien pihanpuolella. Mutta tulevan apotin luokse ei ollut niinkään vaan mentävä: Aramiksen suojan ahdas käytävä oli vartioitu yhtä tarkasti kuin Armidan puutarhat; Bazin seisoi käytävässä ja esti hänen kulkunsa sitä suuremmalla järkähtämättömyydellä, kun hän nyt monivuotisten odotusten jälkeen vihdoinkin näki joutuneensa siihen päämäärään, jota hän ainiaan oli arvossa pitänyt.