— No niin, Aramis veikkoseni, sitä huvia saat kyllä maistaa, sillä yksi noista hevosista on sinun.
— Pah! ja mikä sitten?
— Minkä vaan itse tahdot valita; minä en pidä toista parempana kuin toistakaan.
— Ja onko tuo komea loimikin minun?
— Tietysti.
— Sinä lasket pilaa, d'Artagnan.
— En minä enää pilaa laske siitä saakka kuin herkesit latinaa puhumasta.
— Ne ovat siis minun myöskin nuo kullatut pistoolintupet ja tuo hopeoitu satula?
— Aivan sinun itsesi, samoinkuin tuo hevonen, joka kouristelekse, on minun, ja tuo joka tepastelekse, on Athoksen.
— Siinäpä on, hiisi vieköön, kolme kunnon elukkaa.