Isännän ja emännän valitukset ja voivotukset kaikuivat kellarissa niin että itse d'Artagnan tuli siitä liikutetuksi. Mutta Athos ei edes kääntänyt päätänsäkään sinne päin.
Mutta tuskaa seurasi raivo. Isäntä tempasi paistinvartaan ja syöksi epätoivoissaan siihen huoneesen jonne molemmat ystävykset olivat vetäytyneet.
— Viiniä! sanoi Athos nähdessään isännän.
— Viiniä! huudahti isäntä hämmästyneenä, mutta olettehan te juoneet sitä minulta enemmän kuin sadan pistole'n edestä: nyt olen hävinnyt, kadotettu, mitätön mies!
— Pah! sanoi Athos, meillä on yhä jano.
— Jos edes olisitte tyytyneet juomiseen; vaan kun säritte kaikki pullotkin.
— Te sysäsitte minut erääsen kasaan, joka romahti kumoon. Oma syynne.
— Kaikki öljyni on mennyttä!
— Öljy on hyvää haava-palsamia ja Grimaud-paran täytyi kai hoidella niitä haavojaan, mitä olitte häneen iskeneet.
— Kaikki makkarat syöty!