— Joutavia kaikki, aivan joutavia!
Se oli Athoksen tavallinen sanantapa.
— Sinä sanot aina: "joutavia", virkkoi d'Artagnan, mutta mitäpä sinusta, joka et ole koskaan rakastanut.
Athoksen sammunut silmä leimahti äkkiä; mutta se oli vaan pikainen välähdys, jonka jälkeen kaikki oli taas yhtä pimeätä ja riutunutta kuin ennen.
— Se on totta, sanoi hän levollisesti, minä en ole koskaan rakastanut.
— Ymmärräthän siis, sinä kivisydän, sanoi d'Artagnan, että teet väärin ollessasi kova meitä helläsydämisiä vastaan.
— Hellät sydämmet, lävistetyt sydämmet, sanoi Athos.
— Mitä sanot?
— Sanon vaan, että rakkaus on arpapeli, jossa voittaja voittaa kuoleman! Sinä olet onnellinen kun olet menettänyt, usko minua, rakas d'Artagnan.
— Hän näytti niin kovin rakastavan minua!