Planchet käänteli ja väänteli kirjelippua, sitten hyppäsi hän alas penkereeltä, kääntyi syrjäkadulle ja tapasi parinkymmenen askeleen päässä d'Artagnan'in, joka, ollen kaikki nähnyt, tuli jo hänelle vastaan.
— Tämä on teille, herra, sanoi Planchet, ojentaen kirjelipun d'Artagnan'ille.
— Minulle? sanoi d'Artagnan; oletko varma siitä?
— Kuinkas muuten! kamarineitsyt sanoi: "Herrallesi." Minulla ei ole muuta herraa kuin te, siis ... soma tytöntynkä, sieluni kautta, sangen soma tytöntynkä tuo kamarineitsyt!
D'Artagnan avasi kirjeen ja luki seuraavat sanat:
"Eräs ihminen, joka ajattelee teitä enemmän kuin hän voipi sanoin lausua, tahtoisi tietää, minä päivänä teidän kävisi laatuun tehdä pieni huvivaellus metsään. Huomenna eräs mustaan ja punaiseen puettu lakeija odottaa teidän vastaustanne Champ-du-Drap-d'Or'in hotellissa."
— Ohoo, tuumaili d'Artagnan, tämäpä on vähän sukkelaa. Näyttää siltä kuin mylady ja minä huolehtisimme saman henkilön terveydestä. No niin, Planchet, kuinkas voipi tuo hyvä herra de Wardes? hän ei siis ole kuollut?
— Ei, herrani, hän voipi niin hyvin kuin saattaa voida, kun on neljä miekanpistoa ruumiissa, sillä te, elkää pahastuko, annoitte hänelle neljä kunnon pistoa ja nyt on tuo kelpo herra vielä sangen heikko, kun häneltä juoksi veri melkein kuiviin. Niinkuin jo sanoin herralle, Lubin ei minua tuntenut ja kertoi minulle alusta loppuun asti koko meidän kohtauksen.
— Oivallista, Planchet, sinä olet lakeijojen lakeija; mutta nouseppas nyt satulaan, niin lähdemme tavoittamaan vaunuja.
Se ei kestänytkään kaukaa; viiden minuutin kuluttua näkyi vaunut, jotka olivat pysähtyneet tien reunaan; eräs komeapukuinen ratsumies oli vaunujen ovella.