— Niin.
— Oivallista! huusivat molemmat henkivartijat, oikein Salomonin tuomio. Toden totta, sinä Aramis olet täynnä viisautta.
Nuoret miehet purskahtivat nauramaan, eikä, niinkuin hyvin voi arvata, asiasta tullut sen enempää. Hetkisen perästä keskustelu loppui ja nuo kolme henkivartijaa ja muskettisoturi puristivat sydämmellisesti toistensa kättä ja erkanivat, edelliset suunnallensa, Aramis toiselle.
— Tässä on minulla otollinen hetki rakentaa sovinto tuon hienokäytöksisen miehen kanssa, mietti d'Artagnan, joka oli pysyttäynyt vähän syrjässä loppupuolen keskustelua; ja tuossa hyvässä aikomuksessa lähestyi hän nyt Aramista, joka poistui, osoittamatta hänelle sen suurempaa huomiota.
— Herra, sanoi hän, toivon teidän suovan minulle anteeksi.
— Ah, herra, keskeytti Aramis, sallikaa minun huomauttaa teitä, ett'ette ole tässä asiassa menetelleet niinkuin hienokäytöksisen miehen tulisi menetellä.
— Mitä, herra! huudahti d'Artagnan, te siis luulette...
— Minä luulen, herra, ett'ette ole tyhmä ja että te, vaikka tulettekin Gaskonjasta, vallan hyvin tiedätte, ett'ei ilman syyttä poljeta nenäliinan päälle. Eihän hiidessä Pariisin kadut ole lasketut batistilla.
— Herra teettepä väärin koettaissanne noin minua loukata, sanoi d'Artagnan, jonka toraisa luonto alkoi voittaa hänen äskeisiä rauhantuumiansa. Minä olen Gaskonjasta, se on totta se, ja koska te sen tiedätte, ei minun ole tarvis sanoa teille, että Gaskonjassa ollaan vähän kärsimättömiä; niin että kun gaskonjalainen kerran on pyytänyt anteeksi, olkoon se sitte vaikka jotakin tyhmyyttä, he ovat vakuutetut tehneensä jo puolta enemmän kuin mitä olisi tarvinnut.
— Herra, mitä olen teille sanonut, vastasi Aramis, ei suinkaan ole sanottu riidan halusta. Jumalankiitos en ole mikään tappelija, ja kun olen muskettisoturina vaan väliaikaisesti, en ryhdy taisteluun muuten kuin pakosta ja aina sittenkin vastenmielisesti; mutta tällä kertaa asia on raskauttavaa laatua, sillä teidän kauttanne on eräs nainen joutunut huutoon.