— Luulenpa että noilla veitikoilla on asiat selvillä. Tai mitä luulet, d'Artagnan? kysyi Athos.
— Minä luulen samaa; vaan, Athos veikkoseni, sinä joka niin auliisti jaoit pois englantilaisen pistole't, hyvästi saadun omaisuutesi, mitä sinä mietit?
— Minä olen aivan tyytyväinen että tapoin sen hupsun, koskapa englantilaisen tappaminen on hyvä työ; vaan jos olisin ottanut hänen rahansa, painaisivat ne minua kuin omantunnon vaivat.
— Onpa sinulla, Athos veikkoseni, toden totta käsittämättömät ajatukset.
Mutta me jätämme nyt heidät keskustelemaan ja seuraamme Aramista.
Näimme jo mikä kiire Aramikselle tuli, kun hän sai kuulla tuon kerjäläisen tulleen Tours'ista. Muutamassa hyppäyksessä oli hän kotonansa.
Siellä oli todellakin mies, pienikasvuinen, viekassilmäinen, ja ryysyihin puettu.
— Tekö se olette minua kysyneet? sanoi muskettisoturi.
— Niin, minä tahtoisin puhutella herra Aramista, oletteko te hän?
— Sama mies. Onko teillä mitään tuotavaa minulle?