— On, jos näytätte minulle erään kirjaillun niistimen.
— Tässä se on, sanoi Aramis, otettuaan avaimen povitaskustaan ja avattuaan pienen ebenpuisen, simpukoilla koristellun rasian.
— Hyvä on, sanoi kerjäläinen. Käskekää lakeija pois.
Bazin, joka oli utelias tietämään mitä miehellä oli Aramikselle asiaa, oli näet kiiruhtanut aivan Aramiksen kantapäillä ja saapunut kotiin melkein samaan aikaan kuin hän. Mutta tuo kiiruhtaminen häntä varsin vähän hyödytti. Kerjäläisen käskystä Aramis viittasi hänen poistumaan ja hänen täytyi totella.
Kun Bazin oli poissa, loi kerjäläinen pikaisen silmäyksen ympärillensä, tarkastaakseen ett'eikö kukaan voinut häntä nähdä tai kuulla, ja päästettyään irti nahkavyönsä, joka piteli koossa hänen ryysyistä takkiaan, alkoi hän ratkoa sen ylipuolta ja veti hetkisen perästä esille kirjeen.
Aramis huudahti ilosta, nähdessään sinetin, suuteli päällekirjoitusta ja avasi kuoren melkein hartaudella, ja luki seuraavat sanat:
"Ystäväni! Kohtalo tahtoo meitä vielä olemaan erillämme jonkun aikaa, mutta nuoruuden ihanat päivät eivät vielä ole ohitsemme. Tee velvollisuutesi sodassa; minä teen omalla tahollani. Ota vastaan mitä sanansaattaja sinulle antaa; taistele sodassa niinkuin kunnon aatelismiehen sopii ja muista minua, joka hellästi suutelen sinun mustia silmiäsi. Hyvästi, eli paremmin, hyvästi näkemään asti!"
Kerjäläinen yhä vaan ratkoi takkiansa; yksitellen otti hän likaisista ryysyistänsä sata viisikymmentä espanjalaista kaksoispistole'a jotka hän latoi pöydälle. Sitten avasi hän oven, kumarsi ja meni tiehensä, ennenkuin nuori mies, joka seisoi aivan ällistyneenä, oli uskaltanut virkkaa hänelle sanaakaan.
Aramis luki kirjeen uudestaan ja huomasi silloin seuraavan jälkiliitteen:
"P. S. Sinun tulee kohdella sanansaattajaa hyvin, sillä hän on jalosukuinen espanjalainen kreivi."