Tämä puolestaan lähestyi vastustajaansa lakki kourassa, niin että sen töyhtö viisti maata.
— Herra, sanoi Athos, olen pyytänyt kaksi ystävääni tänne sivusmiehiksi, vaan he eivät vielä ole saapuneet. Minua kummastuttaa heidän viipymisensä: se ei ole heidän tapaistansa.
— Minulla, herra ei ole sivusmiehiä ensinkään, sanoi d'Artagnan, sillä kun minä olen vasta tänään tullut Pariisiin, en tunne täällä vielä muita kuin herra de Tréville'n, jolle minut suositti isäni, jolla on kunnia olla jonkun vähän hänen ystäviänsä.
Athos mietti hetkisen.
— Ette tunne muita kuin herra de Tréville'n? kysyi hän.
— En, muita en tunne.
— Mutta siinä tapauksessa, jatkoi Athos puhuen puoliksi itselleen, puoliksi d'Artagnan'ille, jos minä teidät tapan, näytän minä lapsenmurhaajalta!
— Eipä niinkään, herra, vastasi d'Artagnan tehden kumarruksen, joka ei puuttunut arvokkaisuutta; eipä niinkään, koska te kunnioitatte minua paljastamalla miekkanne minua vastaan, vaikka teillä on haava, josta teille kaiketi on kovin paljo haittaa.
— Sangen paljo, totta tosiaan, ja te kosketitte minua saakelin kipeästi, se täytyy mun sanoa; mutta minä otan vasemman käteni, niinkuin tapani on tällaisessa kohtauksessa. Elkää kumminkaan luulko saavanne siitä minulta mitään etua, sillä minä käytän molempia väki välttävästi, ja onpa teille siitä vahinkoakin, sillä vasenkätinen on sangen kampela niille, jotka eivät ole semmoiseen tottuneet. Minua pahoittaa, etten ennemmin tullut ilmoittaneeksi tätä seikkaa.
— Teidän kohteliaisuutenne, hyvä herra, lausui d'Artagnan kumartaen uudestaan, on todella niin suuri, ett'en voi olla teille kylliksi kiitollinen.