Hän pyysi Ketty'n vastaamaan mylady'lle että hän tunsi itsensä ylen kiitolliseksi hänen hyvyydestänsä ja että hän noudattaisi kutsumusta; mutta hän ei uskaltanut kirjoittaa, pelosta että mylady'n tottunut silmä voisi huomata käsi-alan väärennyksen.
Kun kello löi yhdeksän, oli d'Artagnan Palais-Royal'issa. Nähtävästi oli palvelijoille ilmoitettu hänen tulostansa, sillä he odottivat esihuoneessa ja eräs heistä kiiruhti, ennenkuin d'Artagnan oli ennättänyt vielä mitään kysyä, ilmoittamaan hänen tuloansa.
— Pyytäkää häntä astumaan sisään, sanoi mylady lyhyesti, vaan niin kuuluvasti että d'Artagnan kuuli sen esihuoneesen.
Hänet saatettiin sisään.
— Minä en ole kotona kellenkään, sanoi mylady, ymmärrättekö? En kellenkään.
Lakeija meni.
D'Artagnan loi uteliaan silmäyksen mylady'yn. Mylady oli kalpea ja hänen silmänsä olivat raukeat joko itkusta tai unettomuudesta. Tahallansa oli kynttilöiden lukumäärä vähennetty, vaan tuo nuori nainen ei sittenkään voinut peittää sen kuumeen jälkiä, joka häntä näinä kahtena viimeisenä päivänä oli vaivannut.
D'Artagnan lähestyi häntä kohteliaasti kuin ainakin; mylady ponnisti oikein viimeiset voimansa ottaaksensa häntä ystävällisesti vastaan, mutta tuskin koskaan on suloinen hymyily niin huonosti onnistunut.
D'Artagnan'in kysymykseen, kuinka hän voi vastasi hän:
— Huonosti, sangen huonosti.