— Tarvitseeko minun sitä sanoa, ettekö ole sitä jo huomanneet?
— Kyllä; mutta tiedättehän että kuta ylpeämpi sydän, sitä vaikeampi se on saavuttaa.
— Oh, vaikeudet eivät minua peloita, sanoi d'Artagnan; minua ei vapisuta muut kuin mahdottomuudet.
— Ei mikään ole todelliselle rakastajalle mahdotonta, sanoi mylady.
— Eikö mikään?
— Ei, vakuutti mylady.
— Peijakas! mietti d'Artagnan itsekseen, nyt on toinen ääni kellossa. Mahtaisikko tuo oikkuilija todella olla rakastunut minuun, ja huvittaisikko häntä lahjoittaa minulle vielä toisen samallaisen safiirin, jonka olen saanut kreivi de Wardes'ina.
D'Artagnan siirsi nopeasti tuolinsa lähemmäksi mylady'n tuolia.
— No niin, sanoi hän, mitä tekisitte todistaaksenne rakkauttanne, josta puhutte?
— Kaikki mitä ikinä halajatte. Käskekää minä olen valmis.