Herra de Tréville hyväksyi hänen päätöksensä ja vakuutti että ell'ei häntä näkyisi huomispäivänä, hän kyllä hakisi hänet käsiin mistä hyvänsä.
Samassa löi Samaritaine'n tornikello kuusi; neljä ystävystä pyysivät anteeksi että heidän muka erään kohtauksen vuoksi täytyi kiiruhtaa pois, ja ottivat jäähyväiset herra de Tréville'ltä.
Hetken aikaa ratsastettuansa täydessä nelisessä, saapuivat he Chaillot'in tielle; päivä alkoi mennä mailleen, vaunuja kulki sinne ja tänne. D'Artagnan, jota hänen ystävänsä muutamain askelten päässä pitivät silmällä, tähysteli vaunuja tarkasti, vaan ei voinut huomata mitään tuttuja kasvoja.
Vihdoin neljännestuntisen odotuksen perästä, kun jo alkoi hämärtää, näkyivät vaunut, jotka kiitivät täyttä vauhtia Sévres'tä päin; aavistus sanoi ennakolta d'Artagnan'ille että noissa vaunuissa tuli se henkilö, joka hänelle kirjeen oli lähettänyt. Nuori mies tunsi hämmästyksekseen sydämmensä kovasti tykyttävän. Tuota pikaa pisti vaununovesta esiin eräs naisen pää, kaksi sormea suulla, ikäänkuin vaitiolon merkiksi tai niinkuin suudelmaa heittääksensä. D'Artagnan päästi hiljaisen huudahduksen. Tuo nainen tai paremmin näky, — sillä vaunut kiitivät ohitse pikaisesti kuin näky — oli rouva Bonacieux.
Tahtomattansa, ja huolimatta varoitusmerkistä, kannusti d'Artagnan hevosensa täyteen neliseen ja saavutti muutamilla hyppäyksillä vaunut; mutta vaunujen ikkunat olivat ummistuneet — näky oli kadonnut.
Silloin muisti d'Artagnan kehoituksen: "jos pidätte hengestänne ja niiden hengestä, jotka teitä rakastavat, elkää osoittako vähimmälläkään liikkeellä että olette mitään nähneet."
Hän pysähtyi siis, vapisten, ei itsensä vuoksi, vaan tuon nais-raukan, joka nähtävästi oli antautunut suureen vaaraan, suodessansa hänelle tämän kohtauksen.
Vaunut jatkoivat matkaansa samalla vauhdilla, vyöryivät Pariisiin ja katosivat.
D'Artagnan, aivan masennuksissaan, oli jäänyt paikallensa eikä tiennyt mitä ajatella. Jos se oli rouva Bonacieux ja jos hän palasi Pariisiin, minkä vuoksi tämä hätäinen kohtaus, minkä vuoksi tämä pikainen silmäys, tämä heittomuisku? Jos, toisaalta, se ei ollut hän, joka oli yhtä mahdollista, sillä hämäryys saattoi helposti erehdyttää, jos se ei ollut hän, eikö tämä ollut hänen vainoamisensa alku, ja tuo nainen vaan syötti, sillä tunnettiinhan hänen rakkautensa rouva Bonacieux'iä kohtaan?
D'Artagnan'in kolme toveria lähestyivät häntä. Kaikki kolme olivat aivan selvään nähneet naisen pään vaununovessa, mutta ei kukaan heistä, paitsi Athos, tuntenut rouva Bonacieux'iä. Athos luuli muutoin häntä todellakin rouva Bonacieux'iksi, vaan koska nuo kauniit kasvot eivät sitoneet hänen huomiotansa siinä määrässä kuin d'Artagnan'in, oli hänellä aikaa havaita muutakin, ja hän luuli nähneensä vaunuissa syvemmällä toisenkin henkilön, nimittäin miehen.