— Onko koskaan päästy tietoon Ravaillac'in tai Jacques Clement'in rikostovereista?
— Ei, sillä ehkäpä ne olivat niin korkeassa asemassa, ett'ei uskallettu etsiä heitä sieltä missä he olivat; eikähän Palais de Justice'ä liene poltettu kenen tahansa vuoksi, arvoisa herra.
— Luuletteko siis Palais de Justice'n palaneen muusta syystä kuin sattumasta? kysyi Richelieu niin huolettomasti kuin olisi ollut kysymys vallan mitättömästä tapauksesta.
— Minä, arvoisa herra, vastasi mylady, minä en luule mitään, minä vaan puhun tapahtuneesta asiasta, siinä kaikki; mutta sen minä sanon että jos minun nimeni olisi neiti de Montpensier tai jos olisin kuningatar Maria di Medicis, niin olisin vähemmin varovainen kuin olen nyt, ollessani vaan pelkkä lady Clarik.
— Se on totta, sanoi Richelieu; mitä te sitte tahdotte?
— Minä tahtoisin määräyksen, joka ennakolta oikeuttaisi kaikkeen mitä luulen tarvitsevani tehdä Ranskanmaan parhaaksi.
— Mutta ensin tulisi löytää se nainen, josta puhuin ja jolla olisi itsellään kostettavaa herttualle.
— Hän on löydetty, sanoi mylady.
— Sitten täytyy löytää se kurja kiihkolainen, joka rupeaa välikappaleeksi Jumalan oikeuden täyttämiseen.
— Hänet kyllä löydetään.