— Balzampleu! huudahti sveitsiläinen, joka saksalaisten erinomaisen runsaan kiroussana-varaston lisäksi oli ruvennut käyttämään myöskin ranskalaisia kiroussanoja.
— Mutta luultavaa on, sanoi ratsumies, että he nyt aamun tultua lähettävät miehiä panemaan vallinsarven uudestaan kuntoon.
— Se on kyllä uskottavaa, sanoi d'Artagnan.
— Hyvät herrat, minä lyön vetoa, huudahti Athos.
— Ahaa, niin, vetoa, kas niin! tokaisi sveitsiläinen.
— Mistä? kysyi ratsumies.
— Malttakaa, sanoi rakuuna, ruveten paistamaan hanheansa liedellä, minä rupean vetoon. Saakelin isäntä, tänne paistinpannu, ett'en menettäisi pisaraakaan tämän kelpo linnun rasvasta!
— Hän on oikeassa, sanoi sveitsiläinen, hanhenrasva on oivallista marjahillon kanssa.
— Kas niin, sanoi rakuuna, antakaapa kuulla vetonne. Me kuuntelemme, herra Athos.
— Niin, veto! säesti ratsumies.