— Mutta, sanoi Athos, me voimme helposti joutua täällä riitaan, ja se sopisi vallan huonosti tällä hetkellä. D'Artagnan, kerroppas meille, kuinka olet yösi viettänyt, niin me sitten vuorostamme kerromme meidän yönviettomme.
— Niinpä todellakin, sanoi eräs ratsumies, joka seisoi heilutellen jalkojaan ja piteli viinalasia kädessään, tuon tuostakin maistellen herkkuansa; todellakin, te olitte viime yönä juoksuhaudassa, herrat muskettisoturit, ja teillä kaiketi oli tiukka ottelu rochellelaisten kanssa.
D'Artagnan katsoi Athokseen, nähdäksensä pitäisikö hänen vastata tuolle, joka rohkeni sekoittua heidän puheesensa.
— No, sanoi Athos, etkö kuule että herra de Busigny kunnioittaa sinua puhuttelemisellaan? Kerro nyt, mitä viime yönä tapahtui, koska nämä herrat toivovat saada kuulla.
— Ettekös te valloittaneet erään varustuksen? kysyi muuan sveitsiläinen, joka joi rommia juomalasista.
— Valloitimme, vastasi d'Artagnan kumartaen, meillä oli todella se kunnia; me olimme myöskin, niinkuin kaiketi olette kuulleet, erääsen kulmaan sovittaneet ruutitynnörin, joka räjähtäessään teki kelpo aukon muuriin, ja kun vallinsarvi ei ollut eilispäiväistä tekoa, sai koko muukin rakennus melkoisia vammoja.
— Mikä vallinsarvi se oli? kysyi eräs rakuuna, joka sapelissaan kantoi hanhea, minkä hän oli tuonut mukanansa saadaksensa sen paistetuksi.
— Saint-Gervais, jonka takaa rochellelaiset hätyyttelivät meidän työmiehiämme, vastasi d'Artagnan.
— Oliko ottelu tiukka?
— Olipa vainenkin; me hukkasimme viisi miestä ja rochellelaiset kahdeksan tai kymmenen.