Athos vastasi, yhä vaan viittauksilla, että: hyvä on, ja viittasi Grimaud'ia menemään erääsen katoksen tapaiseen, josta viittauksesta Grimaud ymmärsi että hänen oli rupeaminen vahtiin. Kuitenkin, lieventääksensä vahdinpidon ikävyyttä, salli Athos hänen ottaa mukaansa leipää, lihapaistia ja pullon viiniä.
— Nyt aterioimaan, hyvät herrat! sanoi Athos.
Neljä ystävystä istuutuivat maahan jalat ristiin, niinkuin turkkilaiset tai räätälit.
— No, sanoi d'Artagnan, nyt, kun sinulla ei enää ole mitään peljättävää että kukaan kuulisi, toivon minä sinun ilmoittavan meille salaisuutesi.
— Minä toivon voivani toimittaa teille sekä huvia että kunniaa, hyvät herrat, sanoi Athos. Minä olen antanut teidän tehdä herttaisen huvimatkan; kas tässä mitä herkullisin aamiainen, ja tuolla viisisataa henkeä, jotka te voitte nähdä ampuma-aukoista, ja jotka pitävät meitä joko hulluina tai sankareina, — kaksi laatua tyhmyreitä, jotka ovat paljon toistensa kaltaisia.
— Mutta tuo salaisuus! sanoi d'Artagnan.
— Salaisuus, vastasi Athos, on se, että minä eilen illalla kohtasin mylady'n.
D'Artagnan oli jo nostanut lasin huulilleen, mutta "mylady"-sanan kuultuansa rupesi hän niin vapisemaan, että hän laski lasin pois kädestänsä, estääksensä sisällyksen läikkymästä maahan.
— Sinä olet siis nähnyt vaim...
— Vaiti sinä! keskeytti Athos. Sinä unhotat, ystäväni, ett'eivät nämä herrat tässä, niinkuin sinä, tiedä minun perhesalaisuuksistani; minä olen tavannut mylady'n.