— Ja missä? kysyi d'Artagnan.
— Noin parin lieu'n päässä täältä, Colombier-Rouge'n ravintolassa.
— Siinä tapauksessa olen minä hukassa, sanoi d'Artagnan.
— Etpä aivan sentään vielä, sanoi Athos, sillä näihin aikoin on hän jo kaukana Ranskanmaan rannikosta.
D'Artagnan hengitti vapaammin.
— Mutta kaiken päätteeksi, kuka on vihdoin tuo mylady? kysyi Porthos.
— Eräs ihastuttava nainen, sanoi Athos, maiskutellen huulillansa vaahtoavaa viiniä. Saakelin isäntä! huudahti hän. Hän antaa meille anjou-viiniä samppanjan sijaan, ja minä luulen että annamme pettää itseämme. Niin, jatkoi hän, ihastuttava nainen, joka on osoittanut hyvyyttä ystäväämme d'Artagnan'ia kohtaan, joka vuorostaan on tehnyt hänelle lempo tiesi minkä kepposen, minkä tuo nainen aikoi kostaa, kuukausi taaksepäin, yrittämällä murhauttaa hänet musketin luodilla, ja kahdeksan päivää taaksepäin, yrittämällä myrkyttää hänet, ja eilen, pyytämällä hänen päätänsä kardinaalilta.
— Kuinka? onko hän pyytänyt minun päätäni kardinaalilta! huudahti d'Artagnan, kalpeana kauhistuksesta.
— Se on yhtä totta kuin evankeliumi, sanoi Porthos; minä kuulin sen omilla korvillani.
— Minä myös, sanoi Aramis.