— Mutta sehän on kurjamaista! sanoi hän.
— Oh, mitä siihen tulee, vastasi Athos, pyydän minä sinun olemaan varma siitä ett'ei se suuresti minua huoleta. Nyt kun olet lopettanut työsi, Grimaud, ota korpraalin miekka, sido siihen ruokaliina ja pane se heilumaan vallinsarven harjalle, että rochellelaiset näkisivät täällä olevan urhoollisia ja rehellisiä kuninkaan sotureita.
Grimaud totteli äänetönnä. Hetkisen perästä liehui valkoinen lippu neljän ystävyksen pään päällä. Mieltymyksen jymy kajahti leiristä; puoli leiriä tunkeili leirin porteilla.
— Kuinka! sanoi d'Artagnan, sinua ei suuresti huoleta, murhaako tai murhauttaako hän Buckingham'in? Muista, että herttua on meidän ystävämme.
— Herttua on englantilainen ja sotii meitä vastaan; tehköön hän siis herttualle mitä hän tahtoo; siitä en minä välitä enempää kuin tyhjästä pullosta.
Ja Athos heitti luotansa viidentoista askeleen päähän kädessänsä olevan tyhjän pullon, josta hän oli kaatanut viimeisenkin pisaran lasiinsa.
— Mutta, sanoi d'Artagnan, minä en hylkää Buckingham'ia tuolla tavoin; hänhän antoi meille mitä kauniimmat hevoset.
— Ja erittäinkin sangen kauniit satulat, huomautti Porthos.
— Sitä paitsi, sanoi Aramis, Jumala tahtoo syntisen kääntymistä, mutta ei hänen kuolemaansa.
— Amen! vastasi Athos, ja me palaamme vielä siihen asiaan, jos sellainen sinua huvittaa; mutta mielestäni tärkeintä tässä asiassa oli, ja minä olen varma että sinä, d'Artagnan, ymmärrät minua, että tuolta naiselta oli saatava pois eräs valtakirja, jonka hän oli pusertanut kardinaalilta ja jonka avuin hän voisi rankaisematta vapauttaa itsensä sinusta ja ehkäpä myöskin meistä.