— Annappa kuulua, Aramis, sanoi Athos, joka mukautui hyvin herkästi tuon nuoren soturin mielipiteihin.
— Pitää antaa kuningattarelle tieto asiasta.
— Aivan oikein, huusi Porthos ja d'Artagnan yhteen ääneen, sepä taitaa olla vaan paras keino.
— Antaa tieto kuningattarelle? kysyi Athos; ja millä tavalla? Onko meillä mitään yhteyttä hovin kanssa? Voimmeko lähettää ketään Pariisiin, ilman että kukaan saa siitä leirissä tietää? Täältä on Pariisiin sata neljäkymmentä lieu'tä; kirjeemme ei ennätä edes Angers'iin saakka ennenkuin jo olemme vankeudessa joka kynsi.
— Mitä tulee kirjeen saattamiseen varmoja teitä kuningattaren käsiin, sanoi Aramis punastuen, sen otan minä huolekseni; minä tunnen erään neuvokkaan henkilön Tours'issa...
Aramis pysähtyi, nähdessään Athoksen hymyilevän.
— No, etkö tyydy semmoiseen keinoon, Athos? sanoi d'Artagnan.
— En minä sitä kokonaan hylkää, vastasi Athos, mutta tahdon vaan huomauttaa Aramista siitä, että ken hyvänsä, paitsi joku meistä, on epäluotettava, että kaksi tuntia sen jälkeen kuin sananviejä on lähtenyt, kardinaalin kapusiinimunkit, kätyrit ja mustatakkiset osaavat sinun kirjeesi ulkoa ja että sinä ja sinun neuvokas ystäväsi vangitaan.
— Puhumattakaan siitä, sanoi Porthos, että kuningatar kyllä pelastaisi herra Buckingham'in, vaan ei suinkaan meitä.
— Hyvät herrat, sanoi d'Artagnan, Porthoksen huomautus on sangen järjellinen.