Outo mies lähestyi verkalleen ja sen mukaan kuin hän lähestyi lampun valon piiriin, vetäytyi mylady tietämättänsä taaksepäin.
Sittenkuin hänellä ei enää ollut mitään epäilystä ken tuo tulija oli, huudahti hän peräti hämmästyksen vallassa:
— Mitä, veljeni! Sinäkö se olet?
— Niin, kaunis nainen, vastasi lord Winter, kumartaen puoliksi kohteliaasti puoliksi ivallisesti, minä itse.
— Mutta tämä linna?
— On minun.
— Ja tämä huone?
— On sinun.
— Olenko minä siis sinun vankisi?
— Melkeinpä.