— Ah, herrat valtioviisaat, jatkoi kardinaali vuorostaan rypistäen kulmiaan, teidän aivoistanne voisi kenties löytää monenlaatuisia salaisuuksia, jos niitä voisi lukea, samoin kuin te luitte kirjettä, joka kätkettiin, kun nähtiin minun tulevan.
Veri kuohahti Athoksen päähän; hän astui askeleen Hänen ylhäisyyttänsä kohden.
— Voisippa luulla teidän todellakin epäilevän meitä, arvoisa herra, ja meidän täytyvän käydä säännöllisen tutkinnon alaisiksi. Jos asia niin on, suvaitkoon Teidän ylhäisyytenne selittää asian tarkemmin, että toki saamme tietää, mistä on kysymys.
— Ja jos tämä todellakin olisi tutkinto, lausui kardinaali, niin on moni muu kuin te, herra Athos, saanut ruveta sen alaiseksi, kieltäytymättä vastaamasta.
— Minä olenkin, arvoisa herra, jo sanonut Teidän ylhäisyydellenne, että teidän tarvitsee vaan tehdä kysymyksenne ja me olemme valmiit niihin vastaamaan.
— Mikä kirje se oli, jota ai'oitte lukea, herra Aramis, ja jonka piiloititte?
— Kirje eräältä naiselta, arvoisa herra.
— Ah, ymmärrän kyllä, sanoi kardinaali, että semmoisia kirjeitä aristellaan näyttää, mutta niitä voi kumminkin näyttää rippi-isälle, ja tiedättehän minun olevan hengellistä säätyä.
— Arvoisa herra, sanoi Athos levollisesti, mikä tuntui yhä hirvittävämmältä sen vuoksi, että hän pani päänsä vaaraan sitä sanoessaan, arvoisa herra, kirje on naiselta, mutta nimi ei ole Marion Delorme eikä rouva d'Aiguillon.
Kardinaali muuttui kalman kalpeaksi; hirvittävä salama leimahti hänen silmistänsä; hän käännähti taaksepäin ikäänkuin antaaksensa käskyn Cahussac'ille ja Houdinière'lle. Athos näki liikkeen ja astahti askeleen musketteihin päin, joihin myöskin kolme ystävystä olivat silmänsä kiinnittäneet, ikäänkuin heillä olisi ollut kovin vähän halua antautua kiini otettaviksi. Kardinaali itse oli kolmas; muskettisotureita lakeijoineen oli seitsemän; kardinaali huomasi että taistelu olisi yhä vähemmän tasaväkinen, jos Athos ja hänen toverinsa todella olivat salaliittolaisia, ja nopeiden välivaihdosten kautta, joita hänellä aina oli varalla, muuttui hänen vihastuksensa hymyilyksi.