— Ah, te olette siis heränneet, rouva! sanoi hän; sitten minulla ei ole täällä mitään tekemistä enää. Jos te tarvitsette jotakin, niin helistäkää kelloa.
— Ah, Jumalani, Jumalani, kuinka minä olen kärsinyt! mutisi mylady sointuvalla äänellänsä, joka, niinkuin muinaisten noitien, lumosi kaikki, ketä hän tahtoi saattaa turmioon.
Ja nousten vähän ylemmäksi nojatuolissansa, rupesi hän vielä viehättävämpään ja vapaampaan asentoon kuin missä hän maatessaan oli ollut.
Felton nousi seisovilleen.
— Teille tarjotaan ruokaa kolmesti päivässä, rouva, sanoi hän; kello yhdeksän aamusella, kello yksi päivällä ja kello kahdeksan iltasella. Jos ette tyydy siihen, saatte itse määrätä toiset ajat näiden ehdoteltujen sijaan, sillä tässä kohden mukaudutaan teidän tahtonne jälkeen.
— Mutta täytyykö minun olla yksin tässä avarassa synkässä huoneessa? kysyi mylady.
— Eräs nainen täältä lähistöstä on pyydetty tänne ja saapuu huomenna; hän tulee luoksenne niin usein kuin haluatte.
— Minä kiitän teitä, hyvä herra, vastasi vanki nöyrästi.
Felton kumarsi ja meni oveen päin. Juuri samassa kun hän oli astumaisillaan yli kynnyksen, näkyi lord Winter käytävässä, sama sotamies jälessä, joka oli mennyt ilmoittamaan hänelle mylady'n pyörtymisestä; hänellä oli kädessä hajusuolapullo.
— No, mikäs täällä on hätänä? kysyi hän ivallisella äänellä, nähdessään vangin ylhäällä ja Felton'in pois menossa. Jokos kuollut on herännyt uudestaan eloon? Peijakas, Felton poikaseni, etkö siis huomannut että sinua pidettiin vast'alkajana ja sinulle näyteltiin ensimmäinen näytös sitä ilveilystä, jonka me kaiketi saamme vielä nähdä kokonaisuudessaan, kaikkine vaiheineen?