Felton seisoi liikkumattomana, kahden vaiheella.
— Hän empii vielä, ajatteli mylady; minä en ole ollut kylliksi totuudellinen.
Askeleita kuului käytävässä; mylady tunsi ne lord Winter'in askeleiksi.
Felton tunsi ne myös ja astui askeleen oveen päin.
Mylady syöksähti hänen luoksensa.
— Oh, ei sanaakaan, sanoi hän hiljaa ja hätäisesti, ei sanaakaan tuolle miehelle siitä, mitä olen teille puhunut, sillä silloin olen hukassa, ja te, te...
Kun askeleet lähenivät, vaikeni hän, pelosta että hänen äänensä kuuluisi, ja hän painoi sanomattomalla kauhistuksella kauniin kätensä Felton'in suulle.
Felton työnsi hiljaa pois luotansa mylady'n, joka vaipui erääsen lepotuoliin.
Lord Winter kulki oven sivuitse pysähtymättä, ja askelten kuultiin etenevän.
Kalmankalpeana seisoi Felton muutamia silmänräpäyksiä, tarkasti kuunnellen, mutta kun askeleet herkesivät kuulumasta, hengitti hän taas, ikäänkuin unesta heränneenä, ja syöksähti ulos huoneesta.