— Ja minä vastaan teille, herra, että tämä vallan väärinkäyttö, tämä maanpakoon-ajo valhenimen varjossa on kauheata kunnottomuutta.
— Tahdotteko mieluummin tulla hirtetyksi oikealla nimellänne, mylady? Te tiedätte, että Englannin lait ovat järkähtämättömän ankarat avioliitonrikos-asioissa; sanokaa suoraan. Vaikka minun nimeni, tai oikeammin minun veljeni nimi on tähän kaikkeen sotkeutunut, antaudun minä julkisen oikeudenkäynnin häpeän alaiseksi, päästäkseni varmasti teistä erilleni.
Mylady ei vastannut, mutta hän vaaleni kalmankalpeaksi.
— Ah, minä näen että te valitsette mieluummin matkustamisen. No niin, ehkäpä olettekin oikeassa. Onhan elämä sentään sangen hauskaa. Senpä vuoksi ei minua halutakkaan antaa teidän ryöstää sitä itseltäni. Mitäs pidätte noista viidestä killingistä, jotka saatte päivärahaksi? minä olen vähän liian kitsas mielestänne, vai kuinka? Se on sen vuoksi, ett'ette pääsisi rikastumaan ja sitten lahjomaan vartioitanne. Onhan teillä muutoin aina hempeytenne ja suloutenne, joilla voitte heitä houkutella. Käyttäkää niitä, ell'ei vastoinkäymisenne Felton'in kanssa ole teitä kyllästyttänyt.
— Felton ei siis ole puhunut mitään, mietti mylady, ei mitään siis ole vielä kadotettu.
— Ja hyvästi nyt. Huomenna tulen ilmoittamaan sanansaattajani lähdöstä.
Lord Winter nousi seisovilleen, kumarsi ivallisesti mylady'lle ja meni.
Mylady huokasi; hänelle oli vielä neljä päivää aikaa; neljä päivää olisivat hänelle kylliksi hurmaamaan Felton'in.
Mutta hirmuinen ajatus pälkähti hänen päähänsä, lord Winter lähettäisi ehkä Felton'in itsensä Buckingham'in luokse allekirjoitusta saamaan.
Mutta häntä rauhoitti kumminkin, niinkuin jo sanoimme, se seikka ett'ei Felton ollut mitään puhunut.