Hän tahtoi osoittaa ett'ei lord Winter'in uhkaukset olleet häntä säikähdyttäneet; hän istuutui ruokapöytään syömään.
Sitten hän, niinkuin edellisenäkin iltana, laskeutui polvilleen ja luki ääneen rukouksiansa. Samoinkuin edellisenäkin iltana, pysähtyi sotamies nytkin kuuntelemaan.
Pian kuului askeleita, jotka olivat keveämmät kuin vahdin askeleet ja jotka tulivat käytävän päästä ja pysähtyivät hänen ovellensa.
Se on hän, mietti mylady.
Hän alkoi nyt laulaa samaa virttä, joka edellisenä iltana niin kovasti oli Felton'ia liikuttanut.
Mutta vaikka hänen suloinen, täyteläinen äänensä soi vielä ihanammin, vielä sydäntäsärkevämmin kuin silloin, pysyi ovi kiinni. Tosin oli mylady, salaa vilkaisten oviluukkuun, näkevinänsä ristikon läpi nuoren miehen hehkuvat silmät; mutta oliko se harhanäköä tai todellisuutta, ainakin tällä kertaa jaksoi Felton hillitä itsensä tulemasta sisään.
Mutta kun mylady oli virtensä päättänyt luuli hän hetkisen perästä kuulevansa syvän huokauksen, ja samat askeleet, jotka hän oli kuullut lähestyvän, poistuivat verkalleen ja ikäänkuin vastenmielisesti.
LIII.
Vankeuden neljäs päivä.
Kun Felton seuraavana päivänä tuli mylady'n luokse, tapasi hän hänet seisomassa tuolilla, kädessä köysi, jonka hän oli punonut ja liitellyt batistiliinoistansa. Kun Felton avasi oven, hyppäsi mylady keveästi lattialle tuoliltansa ja koetti peittää selkänsä taakse köyttänsä.