— Ei, ei, sanoi hän, sinun pitää elää, kunnioitettuna ja puhtaana; sinun pitää elää, riemuitaksesi vihollistesi kostamisesta.
Mylady työnsi hänet hiljaa pois luotansa, vaan lumosi hänet silmäyksellään; Felton syöksähti hänen luoksensa, syleili häntä ja rukoili häntä kuin jumalallista olentoa.
— Oi, kuolema! kuolema! sanoi hän summentaen ääntänsä, kuolema ennemmin kuin häpeä! Felton, veljeni, ystäväni, minä rukoilen sinua.
— Ei, huudahti Felton, ei, sinun täytyy elää ja saada kostetuksi!
— Felton, minä saatan vaan onnettomuutta niille, jotka minua lähenevät; hylkää minut, Felton, anna minun kuolla!
— No niin, kuolkaamme sitten yhdessä! huudahti hän.
Mutta silloin kuului kaukaisia askeleita käytävässä; ne lähenivät ja tuossa tuokiossa aukeni ovi ja lord Winter astui sisään.
Felton oli sillä välin vetäytynyt pikaisesti takaisin ja seisoi nyt muutamain askelten päässä vangista.
Parooni kävi verkalleen esiin ja siirsi tutkivan silmäyksen vangista nuoreen upseeriin.
— Sinä olet ollut täällä kauvan, John, sanoi hän; onko tämä nainen kertonut sinulle rikoksiansa? Sitten kyllä ymmärrän että keskustelun on täytynyt kestää kauvan.