Musta pilkku keinui meren pinnalla.
Se oli pursi.
Sillä välin kuin vene kulki eteenpäin neljän soutajansa koko voimalla, irroitti Felton nuoran ja nenäliinan, joilla hän oli sitonut mylady'n kädet yhteen.
Kun kädet olivat vapaina, valeli hän merivedellä mylady'n kasvoja.
Mylady huoahti ja avasi silmänsä.
— Missä olen? kysyi hän.
— Pelastettu, vastasi nuori upseeri.
Oi, pelastettu, pelastettu! huudahti hän. Niin, tuolla näen taivaan ja tässä meren! Ilma, jota hengitän, on vapauden! Ah, ... kiitos, Felton, kiitos!
Nuori mies painoi hänet rintaansa.
— Mutta kuinka on kätteni laita? kysyi mylady; tuntuu kuin niitä olisi puristettu ruuvipenkissä.