— Ja kuka on Teille ladellut tuon kauniin kertomuksen, armollisin herra? kysyi herra de Tréville levollisesti.
— Kuka minulle on ladellut tuon kauniin kertomuksen, herra! ja kenenkä sen teidän mielestänne pitäisi olla muun kuin sen, joka valvoo minun nukkuessani, joka tekee työtä minun huvitellessani, joka johtaa kaikki valtakunnan asiat sisällä ja ulkopuolella, Ranskassa niinkuin Euroopassa?
— Teidän Majesteettinne tarkoittaa varmaan Jumalaa, sanoi herra de Tréville, sillä minä en tunne muita kuin Jumalan, joka olisi niin paljon korkeammalla Teidän Majesteettianne.
— Ei, herra; minä tarkoitan valtakuntamme tukea, minun ainoaa palvelijaani, ainoaa ystävääni, herra kardinaalia.
— Hänen ylhäisyytensä ei ole Hänen pyhyytensä, armollisin herra.
— Mitä te, herra, sillä tarkoitatte?
— Ett'ei ole erhettymättömiä muita kuin paavi, ja ett'ei tämä erhettymättömyys ulotu kardinaaleihin asti.
— Te tahdotte sanoa, että hän pettää minua, te tahdotte sanoa, että hän kavaltaa minua. Te siis syytätte häntä. Malttakaas, sanokaapa, tunnustakaapa suoraan, mistä te häntä syytätte.
— Minä en häntä syytä, armollisin herra; minä vaan sanon, että hän itse on petyksissä; minä sanon, että hänellä on huonot tiedot asiasta; minä sanon, että on oltu liian kiireisiä syyttämään Teidän Majesteettinne muskettisotureita, joita hän karsain katselee, ja että hän ei ole ammentanut tietojansa hyvistä lähteistä.
— Syytös kohtaa siis herttua de la Trémouille'a itseään! Mitäs siihen vastaatte?