— Epäilemättä, sanoi Buckingham ja ennemmin kahdesti kuin yhdesti.
— Minä en voi uskoa, jatkoi Felton äänellä, joka muuttui yhä lyhemmäksi ja katkonaisemmaksi, että Teidän armonne tietää tuon määräyksen koskevan lady Winter'iä?
— Minä tiedän sen vallan hyvin, mutta minua kummastuttaa että te tiedätte sen.
— Ja teidän armonne voipi kirjoittaa tuon määräyksen alle ilman tunnonvaivoja?
Buckingham katsoi nuorta miestä ylpeästi.
— Tiedättekö herra, sanoi hän, että te teette minulle kummallisia kysymyksiä ja että minä olen tyhmä kun vastaan niihin.
— Vastatkaa niihin, Teidän armonne, sanoi Felton, asia on vakavampaa laatua, kuin ehkä aavistattekaan.
Buckingham luuli että tuo nuori mies, joka tuli lord Winter'in luota, varmaankin puhui hänen nimessään, jonka vuoksi hän hillitsi luontoansa.
— Ilman vähintäkään tunnonvaivaa, sanoi hän, ja parooni tietää yhtä hyvin kuin minä, että lady Winter on suuri pahantekijä ja että se on melkein armo, kun hänen rangaistuksensa rajoitetaan maanpaoksi.
Herttua laski uudestaan kynän paperiin.