— Teidän ei pidä kirjoittaa tuon määräyksen alle, mylord! sanoi Felton, astuen askeleen herttuata kohden.
— Eikö minun pidä kirjoittaa! sanoi Buckingham, ja miksikä ei?
— Siksi, että teidän pitää tutkia itseänne ja tehdä mylady'lle oikein.
— Hänelle tehtäisiin oikein, jos hänet lähetettäisiin Tyburn'iin, sanoi Buckingham; mylady on hävytön pahantekijä.
— Teidän armonne, hän on enkeli, sen te kyllä tiedätte, ja minä pyydän teiltä hänen vapauttamistansa.
— Mutta, sanoi Buckingham, oletteko hullu, kun tuolla tavoin puhutte minulle?
— Anteeksi, mylord. Minä puhun niinkuin voin; minä koen hillitä itseäni. Ajatelkaahan toki, mitä ai'otte tehdä, mylord, ja varokaa menemästänne liian kauvaksi.
— Mitä?... Herra armahtakoon, huudahti Buckingham, luulenpa että hän uhkaa minua!
— En minä uhkaa, mylord, vaan minä pyydän vielä ja minä sanon teille: vesipisara on kylliksi saattamaan astian vuotamaan yli ääriensä; pieni hairahdus saattaa vaikuttaa sen että rangaistus kohtaa erästä tähän asti säästettyä suuresti rikoksellista päätä.
— Herra Felton, sanoi Buckingham, te lähdette heti paikalla tästä huoneesta ja menette arestiin.