— Teidän täytyy kuulla minua loppuun, mylord. Te olette loukanneet, häväisseet tätä nuorta naista; korvatkaa häntä kohtaan tekemät rikoksenne, asettakaa hänet vapauteensa, niin en vaadi teiltä mitään muuta.
— Te ette vaadi? sanoi Buckingham, katsoen Felton'iin hämmästyneenä ja laskien painon joka tavulle.
— Mylord, jatkoi Felton, kiihtyen sitä myöten kuin hän jatkoi puhettansa, varokaa itseänne! Koko Englanti on väsynyt teidän väärinkäytöksiinne, mylord; te olette väärin käyttäneet kuninkaallista valtaa, jonka olette melkein omaan huostaanne omistaneet; te olette kauhistus Jumalalle ja ihmisille. Jumala on vast'edes rankaiseva teidät, vaan minä rankaisen teidät jo tänä päivänä!
— Haa! tämä menee liian pitkälle! huudahti Buckingham, astuen askeleen ovelle päin.
Felton asettui hänen tiellensä.
— Minä pyydän teitä nöyrästi, kirjoittakaa lady Winter'in vapautuskäsky. Ajatelkaahan, mylord, hän on nainen, jota te olette kauheasti häväisseet.
— Menkää, herra, sanoi Buckingham, taikka minä helistän kelloa ja lyötän teidät rautoihin!
— Te ette helistä kelloa, sanoi Felton, asettuen herttuan ja helistyskellon välille; varokaa itseänne, mylord, te olette nyt Jumalan käsissä.
— Paholaisen käsissä, ai'otte kai sanoa! huusi Buckingham, koventaen ääntänsä, kutsuaksensa sillä tavoin palvelusväkeä saapuville, nimenomaan kumminkaan heitä huutamatta.
— Kirjoittakaa, mylord, lady Winter'in vapautuskäskyn alle, sanoi Felton ojentaen paperin herttualle.