"Mylord!
Kaiken sen nimessä, mitä siitä saakka kuin tulin teidät tuntemaan olen kärsinyt teidän tähtenne, pyydän minä teitä hartaasti että, jos pidätte lukua minun rauhastani, lakkaatte suurista varustuksistanne, joita teette Ranskaa vastaan, ja herkeette sodasta, jonka syyksi julkisesti mainitaan uskontoa, vaan salaisesti kuiskaillaan teidän rakkauttanne minua kohtaan. Tämä sota saattaa tuottaa Ranskalle ja Englannille kovia kohtauksia mutta samalla myöskin teille, mylord, onnettomuuksia, joita minä kaiken ikäni surisin.
Suojelkaa henkeänne, jota uhataan, ja joka on oleva minulle rakas siitä hetkestä saakka kuin minun ei tarvitse pitää teitä vihollisena.
Teidän altis Anna. "
Buckingham ponnisti viimeiset elinvoimansa kuullaksensa tuota lukemista; kun se oli päättynyt, kysyi hän, ikäänkuin katkerasti pettyneenä toiveissaan:
— Eikö teillä ole mitään sanottavaa minulle suullisesti, La Porte?
— On, armollinen herra, kuningatar käski minun kehoittamaan teitä varomaan tarkasti itseänne, sillä hän oli saanut tietää että teitä aiottaisiin murhata.
— Siinäkö kaikki, siinäkö kaikki? kysyi Buckingham levottomana.
— Hän käski minun myöskin sanomaan että hän yhä teitä rakastaa.
— Ah, sanoi Buckingham, ylistetty olkoon Herra! Minun kuolemani ei siis ole hänelle vieraan kuolema!