Niinkuin helposti saattaa ymmärtää, saivat meidän neljä ystäväämme aivan ensimäisenä lomaluvan; vielä enemmän, Athos sai herra de Tréville'ltä kuusi päivää neljän sijaan, ja siihen lisäksi kaksi yötä, sillä he lähtivät 24 p. kello viisi iltasella ja hyväntahtoisesti merkitsi herra de Tréville lupakirjan annetuksi 25 p. aamusella.
— Mutta mitä hiisiä! sanoi d'Artagnan, joka, niinkuin tiedetään, ei milloinkaan vaipunut epätoivoon, minun mielestäni me nostamme liian suurta melua turhasta; kahdessa päivässä, jos ajan pari kolme hevosta pakahduksiin — mitäs sillä väliä, onhan minulla rahaa — olen Béthune'ssa; minä annan kuningattaren kirjeen johtajattarelle ja vien rakkaan aarteeni, jota minä etsin, en Lothringiin enkä Belgiaan, vaan Pariisiin, jossa se on helpompi piiloittaa, semminkin niin kauvan kuin kardinaali on La Rochelle'n edustalla. Sittenkuin olemme lopullisesti palanneet sotaretkeltä, saamme kyllä, osittain hänen serkkunsa avulla, osittain omien ansioidemme vuoksi, kuningattarelta mitä tahdomme. Jääkää siis vaan tänne, elkääkä lähtekö tarpeettomasti rasittamaan ruumistanne. Minä ja Planchet, siinä kaikki mitä näin yksinkertaiselle matkalle tarvitaan.
Tähän vastasi Athos tyynesti:
— On meilläkin rahaa, sillä minä en ole vielä kokonaan juonut timantin jäännöstä, eivätkä Porthos ja Aramis myöskään vielä syöneet loppuun osuuttansa. Me voimme siis yhtä hyvin ajaa neljä hevosta pakahduksiin. Mutta ajatteleppas, d'Artagnan, lisäsi hän niin kolkolla äänellä, että nuori mies värisi, ajatteleppas, että Béthune on kaupunki, jossa kardinaali on päättänyt kohdata erään naisen, joka kaikkialle, missä hän näyttäytyy, tuo onnettomuutta mukanansa. Jos sinulla olisi tekemistä vaan neljän miehen kanssa, d'Artagnan, antaisin sinun matkustaa yksin mutta nyt on sinulla tekemistä tuon naisen kanssa; lähtekäämme siis kaikin neljän ja suokoon Jumala, että meitä neljän palvelijamme kanssa olisi sittenkään kylliksi monta!
— Sinä säikähdytät minua, Athos! huudahti d'Artagnan; mitä Herran nimessä sinä siis pelkäät?
— Kaikkea, vastasi Athos.
D'Artagnan katseli toveriensa kasvoja, jotka kaikki, samoinkuin Athoksen, olivat peräti levottoman näköiset, ja matkaa jatkettiin niinkuin vaan hevosen kaviosta lähti, mutta sanaakaan virkkamatta.
25:n päivän iltana, juuri kun he saapuivat Arras'iin ja d'Artagnan oli laskeutunut satulasta Herse-d'or'in ravintolan edessä ja mennyt juomaan lasin viiniä, tuli eräs ratsumies pihasta, jossa hän oli juuri muuttanut hevosta ja lähti ratsastamaan täyttä karkua vereksellä hevosella Pariisiin päin. Katuportin luona häiläytti tuuli hänen kauhtanaansa, johon hän oli kääriytynyt, vaikka oltiin Elokuussa, ja tempasi hänen päästänsä hatun, jonka hän sieppasi kiini ja nopeasti painoi takaisin päähänsä.
D'Artagnan, jonka silmät olivat luotuina tuohon mieheen, kalpeni kovasti ja heitti lasin irti kädestänsä.
— Mikä teitä vaivaa herra? kysyi Planchet. Ah, hyvät herrat, kiiruhtakaa tänne, isäntäni voipi pahoin!