Hyvä! mietti mylady, kukas tiesi, enkö keksi täällä jotakin; olen hyvässä alussa.
Ja nyt koki hän antaa kasvoillensa täydellisen avosydämmisyyden ilmeen.
— Ah, sanoi mylady, minä tiedän sen! Sanotaan ett'ei ole luottamista kauniisin kasvoihin, mutta mihinkäs sitten tulee luottaa, ell'ei Luojan ihanimpaan tekoon? Mitä minuun tulee, ehkä minua petetään koko elämän-aikani, mutta minä olen aina luottava semmoiseen henkilöön, jonka kasvot minua miellyttävät.
— Te siis olette taipuvainen uskomaan, sanoi johtajatar, että se nuori nainen on syytön?
— Herra kardinaali rankaisee ainoastaan rikoksia, sanoi hän, mutta on olemassa eräitä hyveitä, joita hän vainoo enemmän kuin monia rikoksia.
— Sallikaa minun, hyvä rouva, lausua teille kummastukseni, sanoi johtajatar.
— Mitä te kummastelette? kysyi mylady luonnollisesti.
— Teidän puheenne laatua.
— Mitä kummastuttavaa siinä on? kysyi mylady hymyillen.
— Te olette kardinaalin ystävä, koska hän on lähettänyt teidät tänne, ja kumminkin...