— Ja kumminkin puhun minä pahaa hänestä, jatkoi mylady, täydentäen johtajattaren ajatuksen.
— Ainakaan ette puhu hänestä hyvää.
— Asianlaita on semmoinen, että minä en ole hänen ystävänsä, sanoi hän huoaten, vaan hänen uhrinsa.
— Mutta entäs tuo kirje, jossa hän suosittaa teidät minulle?
— On käsky minulle, pysyä jonkunmoisessa vankeudessa, siksi kunnes hän antaa muutamien kätyriensä vapauttaa minut.
— Mutta miksi ette ole paenneet?
— Minnekkäs minä pakenisin? Luuletteko maan päällä olevan yhtään paikkaa, johon kardinaali ei yltäisi, jos hän vaan tahtoisi ojentaa kättänsä? Jos olisin mies, voisi se vielä käydä päinsä, mutta mitäs nainen voi tehdä? Tuo nuori hoidokas täällä, onkohan hän koettanut paeta?
— Ei, se on totta; mutta hänen laitansa on toinen; minä luulen että häntä pidättää Ranskassa joku hellempi taipumus.
— Sitten, sanoi mylady huoaten, jos hän rakastaa, ei hän ole niin vallan onneton.
— Siis, sanoi johtajatar, katsellen mylady'ä yhä enemmän häneen kiintyen, näenkö taaskin tässä jonkun vainotun raukan?